11.02.2019

Kai Leppelmeier

Kai Leppelmeier

Salkunhoitaja
Helsinki
+358 45 7734 9442

Helmikuun ensimmäinen viikko sujui osakemarkkinoilla enimmäkseen rauhallisissa merkeissä todella vahvan tammikuun jälkeen. Ennakolta viikon odotetuin tapahtuma oli Yhdysvaltain presidentin vuotuinen kansakunnan tila -puhe. Puheessa ei kuitenkaan nähty merkittäviä uusia avauksia. Tulosjulkistukset jatkuivat globaalisti, mutta niistäkään ei saatu selkeää suuntaa markkinoille. Kiinan markkinat olivat myös kiinni kiinalaisen uuden vuoden johdosta. Isoimmat liikkeet markkinoilla nähtiin koroissa ja valuutoissa. Heikko talousdata painoi erityisesti eurokorkoja ja euro heikkeni suhteessa dollariin.

Heikkojen talouslukujen lisäksi Euroopan komissio julkaisi tuoreimmat talousennusteet euroalueelle. Vuoden 2019 talouskasvu- ja inflaatioennusteita otettiin alas reilusti koko euroalueella. Erityisesti Italian 2019 talouskasvuennustetta laskettiin 0,2 prosenttiin (edellinen ennuste 1,2 prosenttia). Nollakasvu on ongelma, sillä se kasvattaisi Italian budjettivajetta, joka saatiin syksyllä sovittua kovan kiistelyn jälkeen. Kun samalla Italian hallitus pitää edelleen kiinni omista kasvuennusteistaan, on todennäköistä, että aiheesta saadaan uusi kiista aikaiseksi EU:n kanssa. Isossa kuvassa markkinoiden usko Italian velkakestävyyteen voi olla myös taas paineen alla. Samaan aikaan on todettava, että Italian 30 vuoden valtionlainahuutokauppa keräsi ennätysmäärän tarjouksia sijoittajilta viime viikolla. Tilanteet kuitenkin muuttuvat nopeasti markkinoilla.

Muillakaan poliittisella rintamilla ei nähty läpimurtoja viikon aikana. Britannian pääministeri May esittelee uusia EU:n myönnytyksiä Brexit-sopimuksessa parlamentille keskiviikkona. Lupausten säkki lienee tyhjää täynnä, joten keskiviikkona nähtäneen uusi kierros toiveäänestyksiä. Uskomme edelleen, että jonkinlainen sopu saadaan aikaiseksi ennen aikarajaa (tai lisäajan jälkeen). Kuitenkin voi olla, että kuilun reunalla täytyy käydä ennen kuin joku (todennäköisesti Brexit-kannattajat tai yksittäiset Labour-edustajat) antaa periksi. Mitä lähemmäksi takarajaa mennään alkaa epävarmuus näkymään taloudessa yritysten ja kuluttajien varautuessa käytännön toimilla sopimuksettomaan Brexitiin.

Kauppasotaneuvotteluissa ei myöskään nähty edistymistä, USA:n edustajat matkustavat vaihtovuoroisesti Kiinaan alkavalla viikolla. Neuvottelukumppaneiden käyttäytymistä on vaikea ennustaa, mutta suurempi sopimus näyttää olevan pitkässä puussa. Todennäköisempi on jonkinlainen välirauha, ja vaikeampien kysymysten, kuten teknologiavarkauden eston, käsittelyä jatketaan.

Tällä viikolla saadaan muun muassa uusimmat hintatilastot Yhdysvalloista sekä BKT-luvut Saksasta, yhtiöiden tulosjulkistuskausi jatkuu myös. Viikon aikana on odotettavissa myös huhuja kauppasotaneuvotteluiden etenemisestä. Viikon lopuksi Yhdysvaltain hallinto saattaa mennä uudestaan osittain kiinni mikäli budjetista ja rajaturvallisuuden rahoittamisesta ei päästä sopuun. Viimeisimpien tietojen mukaan neuvottelutilanne on jumiutunut.

Pidämme näkemyksemme hidastuvasta, mutta ei romahtavasta talouskasvusta. Yleisperiaatteena luotamme tällä hetkellä enemmän kassavirtaan kuin kasvuun sijoituksissa. Jatkamme osakkeiden lievällä alipainolla suhteessa korkosijoituksiin. Olemme pienentäneet suurta käteispositiota, mutta pidämme edelleen käteistä normaalia enemmän odottamassa oston paikkoja. Osake- ja korkomarkkinoiden sisällä painotamme erityisesti kehittyviä markkinoita.

« Takaisin: Markkinakatsaus

Edellinen
Yhdysvaltain keskuspankki taipui, talousdata edelleen vaihtelevaa
Seuraava
Tuloksillakin on merkitystä