20.07.2020

Viime viikko oli sijoitusmarkkinoilla pääsääntöisesti positiivinen. Osakkeet nousivat länsimarkkinoilla Euroopan ollessa hieman vahvempi kuin Yhdysvallat. Euroopassa osakkeet kallistuivat reilut kaksi prosenttia, Yhdysvalloissa reilun prosentin. Kehittyvillä markkinoilla jäätiin hieman pakkaselle. Myös yrityslainoille ja riskiyrityslainoille viikko oli positiivinen. Euro jatkoi vahvistumistaan dollaria vastaan.

Koronavirustapaukset jatkoivat kasvuaan viime viikolla ja lauantain lähes 260 000 uutta tartuntaa olivat tähänastisen pandemian ennätys. Pelkkien tartuntatilastojen vertailu ei kuitenkaan välttämättä kuvaa tilannetta täysin, sillä testauskapasiteetin noustessa myös tartuntojen määrä suhteessa kevääseen kasvaa. Tilanteen heikentymisestä kertovat kuitenkin myös erityisesti Yhdysvalloissa noussut sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden määrä. Siinä missä virustilanne on edelleen hyvin haastava Yhdysvalloissa ja Etelä-Amerikassa, näkyy Euroopassa vielä hyvin vähän merkkejä siitä, että rajoitustoimien poistolla olisi ollut merkittävää vaikutusta viruksen uudelleenleviämiseen.

Viruksen uudella aallolla on vielä toistaiseksi hyvin vähän merkitystä talouden aktiviteettiin ja ihmisten liikkumiseen. Yhdysvalloissa esimerkiksi Applelta kerätty data ihmisten liikkumisesta kertoo, että loppukevään jatkunut liikkuvuuden kasvu on hidastunut, mutta ehti nousta valtavasta kuopasta jo virusta edeltäneille tasoille ja paikoitellen niiden yli. Toisaalta ravintolavaraukset ovat edelleen selvästi alkuvuotta heikommalla tasolla ja kärsineet tietyissä osavaltioissa uusista sulkutoimista. Sen sijaan Saksassa ravintolavaraukset ovat nousseet takaisin virusta edeltäneille tasoille. Markkinoiden näkökulmasta pelkkiä virustilastoja olennaisempaa onkin pyrkiä seuraamaan sitä, miten viruksen leviämiseen suhtaudutaan. Uskomme, että paikallisia sulkutoimia nähdään alueilla, jossa virustilanne pahenee, mutta toisaalta emme usko kevään kaltaisten laajojen, koko taloutta koskevien sulkutoimien palaavan ellei tilanne pahene edelleen huomattavasti.

Toisen kvartaalin tuloskausi käynnistyi toden teolla viime viikolla. Jo etukäteen oli tiedossa, että tuloskaudesta tulee erittäin synkkä ja tulosten odotettiin tippuvan kvartaalitasolla eniten sitten finanssikriisin. Yhdysvalloissa tuloskausi on kuitenkin alkanut odotuksiin nähden positiivisesti, kun selvästi suurin osa raportoineista yhtiöistä on ylittänyt analyytikoiden ennusteet. Myös kotimaassa tuloskausi on ollut tähän mennessä odotuksiin nähden varsin kohtuullinen. Kaiken kaikkiaan ollaan kuitenkin vasta tuloskauden alkupuolella, joten lopullista arviota tuloksista on vielä turhan aikaista esittää.

Alkaneella viikolla odotellaan muun muassa alustavia ostopäällikkölukuja niin Euroopasta kuin Yhdysvalloistakin. Kuten yllä todettiin, talouden aktiviteettia mittaavat lyhyen aikavälin mittarit osoittavat aktiviteetin edelleen nousseen, joka johtanee siihen, että ostopäällikköindeksit nousevat edelleen viime kuun lukemista. Lisäksi seurataan sitä, miten käynnissä olevat elvytyskeskustelut jatkuvat Atlantin molemmin puolin. Euroopassa nuiva nelikko (lisättynä ainakin epävirallisesti Suomella) haraa koronaelvytyspaketissa vastaan, mutta jonkinlaiseen ratkaisuun päästäneen ennen elokuun lomia. Eurooppalaista päätöksentekoa tuntien tuskin juuri ennen sitä. Yhdysvalloissa sen sijaan määräaikaiset, huomattavasti normaalia korkeammat työttömyyskorvaukset erääntyvät, ja ainakin niiden jatkosta käytäneen keskustelua tulevien viikkojen aikana.

Emme ole tehneet allokaatioratkaisuissamme muutoksia. Jatkamme lievässä ylipainossa osakkeissa. Teemoista teknologiaosakkeet jatkavat suosikkeina, lisäksi olemme tehneet Euroopasta muutamia syklisiä toimialapoimintoja. Korkosijoituksissa uskomme edelleen yrityslainoihin ja riskiyrityslainoihin.

« Takaisin: Markkinakatsaus

Edellinen
Heikot toteutuneet tulokset eivät kiinnosta ketään - alkavasta raportointijaksosta voidaan hyvin saada lisätukea osakemarkkinoille
Seuraava
Markkinat vetivät henkeä loppuviikon heikkojen uutisten myötä