07.09.2020

Kai Leppelmeier

Kai Leppelmeier

Salkunhoitaja
Helsinki
+358 45 7734 9442

Rauhalliselle viikolle markkinoilla saatiin vauhdikkaampi päätös, kun Yhdysvalloissa teknologiaosakepainotteinen Nasdaq 100 -indeksi laski torstaina viisi prosenttia ja perjantaina vielä prosentin päälle. Laskulle ei tuntunut löytyvän erityistä syytä, ja niitä haettiin lopulta muun muassa erääntyvistä osakeoptioista. Optiokaupankäyntivolyymi teknologiaosakkeilla on kasvanut merkittävästi viime kuukausina. Innostuneet piensijoittajat ovat olleet yksi tekijä tähän. Ennen viikonloppua merkittäväksi tekijäksi paljastui myös isona teknologiasijoittajana tunnettu japanilainen telealan yhtiö Softbank, joka on rakentanut merkittävän osto-optioposition teknologiaosakkeisiin.

Tekno-osakkeiden lasku oli nopeudessaan huomattava. Käytännössä se vain korjasi viime viikkojen hurjan nousun. Laskun jälkeenkin Nasdaq 100 -indeksi on edelleen noussut noin 26 % viime vuoden vaihteesta. Korjausliike olikin ehkä vääjäämätön jossakin kohtaa. Koronavuonna menestyneet osakkeet voivat jäädä laahaamaan, mikäli tehokas ja turvallinen rokote saadaan ja pandemia sillä kuriin. Nämä pidemmällä aikavälillä talouden syklistä ja etätöistä riippumatta kasvavat teknologiayhtiöt ovat kuitenkin pidemmällä aikavälillä voittajia tässä hitaamman kasvun maailmassa. Lyhyemmällä aikavälillä salkussa kannattaa painottaa muitakin sektoreita, kuten vakuutusyhtiöitä, terveydenhuoltoa ja mahdollisesti koronakärsijöitäkin, mikäli paluu ”normaaliin” näyttää olevan käsillä.

Muu osakemarkkina otti viime viikon rauhallisemmin, eivätkä esimerkiksi yrityslainojen riskilisät reagoineet kummemmin. Tällä viikolla tiedossa on muun muassa Euroopan keskuspankin kokous sekä inflaatiolukuja Yhdysvalloista. EKP:lta ei ole odotettavissa kokouksessa uusia linjauksia, mutta tiedotustilaisuudessa moni kysymys varmasti keskittyy vahvaan euroon. EURUSD kurssin käytyä 1,20, kommentoi keskuspankin pääekonomisti vahvan euron vaikuttavan EKP:n politiikkaan. Sitä ennen keskuspankin johtajat olivat pidättäytyneet kommentoimasta. Varmastikaan mitään virallista ohjeistusta valuutasta ei tule, mutta pääjohtaja Lagarden vastaukset tulevat olemaan mikroskoopin alla. Lisäksi puheenaiheena tulee oletettavasti olemaan euroalueen ennätysalhainen pohjainflaatio.

Yhdysvalloistakaan on tuskin odotettavissa hurjaa inflaation nousua, mutta USA:n talous on viime aikoina yllättänyt positiivisemmin Euroopan palautumisen hieman hidastuessa. Työllisyysluvut olivat yllättävänkin hyvät USA:ssa ja ostopäällikköindeksit ennakoivat hyvän vireen jatkoa. Pieni yllätys inflaatioluvuissa voisi olla siis mahdollinen. Talouden palautumisesta huolimatta korot ovat pysyneet hyvin matalalla keskuspankkien luvatessa lyhyiden korkojen pysyvän nykytasolla käytännössä vuosia. Optimismi taloudesta ja varsinkin koronan ratkaisusta voisi kuitenkin nostaa pidempiä korkoja lyhyellä aikavälillä. Ensimmäisiä kolmannen eli viimeisen testivaiheen tuloksia odotetaan valmistuvaksi jo lokakuussa, ja usein ennakkotietoja on saatu jo aiemmin.

Pidemmällä aikavälillä, kun talous on palautunut kuopastaan, uskomme hitaan talouskasvun jatkuvan. Tämä tarkoittaa matalalla pysyviä korkoja, sijoittajien tuotonmetsästystä, ja preemioita niiden yritysten osakkeille, jotka pystyvät kasvattamaan tulostaan hitaasta talouskasvusta huolimatta. Matalien korkojen ympäristössä vähänkään suurempaa tuottoa hakevalle sijoittajalle on rajallinen määrä vaihtoehtoja, siksi riskisemmät sijoitusluokat kuten osakkeet ovat jatkossakin houkuttelevia, varsinkin kun keskuspankkien tuki markkinoille ei ole hetkeen poistumassa.

« Takaisin: Markkinakatsaus

Edellinen
Erittäin onnistunut sijoituskesä tulossa päätökseen. Tärkeässä roolissa elvytys, jonka loppua ei näy - ainakaan vielä.
Seuraava
Osakemarkkinoiden huomio siirtyi tekno-osakkeista poliittisiin vääntöihin
Kai Leppelmeier