24.08.2020
Viime viikko oli osakkeille oikein hyvä. Globaalit osakemarkkinat päätyivät euroissa mitattuna hieman plussalle hankalan alun jälkeen. Euroopassa osakemarkkinat kärsivät heikoista talousluvuista kasvun jäädessä hieman odotuksista elokuun osalta. Yhdysvalloissa talous näyttää kuitenkin edelleen jatkavan oikeaan suutaan. Todennäköinen syypää talouden väliaikaiselle yskimiselle Euroopassa on uusi koronavirusaalto, joka aiheuttaa varovaisuutta läpi Euroopan. Yhdysvalloissa varovaisuutta on harrastettu huomattavasti vähemmän, ja talous jatkaa siellä vahvaa otetta korkeista tartuntamääristä huolimatta.
Merkittävä ero koronaviruksen etenemisessä tällä kertaa, varsinkin Yhdysvalloissa, on sairaalahoidossa olevien tartunnansaaneiden määrä. Tartuntojen määrä on pysynyt edelleen melko korkealla, mutta sairaalahoitoon joutuneiden määrä on laskenut tasaisesti viimeisen neljän viikon aikana. Tämä on tärkeää, sillä emme saa unohtaa, että rajoitustoimilla pyritään juuri hallitsemaan terveydenhuollon sekä sairaalajärjestelmän kapasiteettia. Tällä hetkellä näyttää siltä, että sairaalahoidon kapasiteetti ei lähentele rajojaan, ja tätä kautta lisärajoitusten riski pienenee, mikä puolestaan auttaa sekä taloutta että osakemarkkinoita.
Globaalisti talouden osalta tullaan pääpiirteittäin edelleen yli ekonomistien odotusten. Tosin, viime viikkoiset ostopäällikköindeksit eivät ainakaan euroalueen osalta olleet ruusuista luettavaa. Heikkoutta oli pääosin palvelusektorilla, missä kasvuvauhti hidastui nollatasolle elokuussa. Yhdysvalloissa palvelusektorin kasvu kiihtyi, ja samalla koko talouden osalta kasvuvauhti näytti kiihtyvän. Tämä aiheutti pienen tauon kesän aikana alkaneelle dollarin heikkenemiselle. Uskomme, että Yhdysvaltojen talous, huonosta tartuntatilanteesta huolimatta, pystyy kimpoamaan kriisistä nopeammin kuin euroalue ja tämän pitäisi myös omalta osaltaan hillitä dollarin heikkenemistä euroa vastaan, mikä on ollut melko vahvaa.
Pääosin uskomme edelleen myös siihen, että talous on palautumismoodissa rajoitusten pysyessä globaalisti kevyinä. Lisäksi elvytyshanat eivät mene kiinni ainakaan lähiaikoina. Nämä kaksi asiaa luovat uskoa myös siihen, että osakkeet sekä yrityslainat pärjäävät edelleen oikein hyvin maailmassa, joka yrittää rakentaa itseään uusiksi koronakriisin jälkeen.
Olemme todistaneet kriisin aikana myös aikaisemmin alkaneen rakenteellisten muutosten voiman. Teknologiayhtiöt ovat uusilla liiketoiminnoillaan pystyneet keräämään itselleen entistä suurempia markkinaosuuksia. Myös teknologian hyötykäyttö on noussut uusiin huippuihin. Esimerkiksi verkkokaupan osuus vähittäiskaupasta Yhdysvalloissa on kiivennyt koronakriisin aikana noin 11 prosentista noin 16 prosenttiin, mikä on monen vuoden ennustettu kasvu muutamassa kvartaalissa. Lisäksi digitaalisen viihteen, ml. videopelien kulutus on kaikkien aikojen huipussaan. Käytännössä yksi erittäin laaja toimiala on pystynyt hyppäämään taantuman yli ja jatkaa kasvuaan trendien tukemana. Tämä selittää erittäin suuren osan siitä, miksi useimmat osakeindeksit, varsinkin Yhdysvalloissa, pystyivät kimpoamaan niin nopeasti koronakriisin pohjista.
Kyseiset yhtiöt ovat usein perinteisen sijoitusajattelun mukaisesti liian kalliita tai liiketoiminnan tulkitaan olevan liian riskistä, sillä kovan tavoitellun kasvuvauhdin mukana täytyy tulla suuri määrä riskiä. Finanssikriisin jälkeinen, hidastuva länsimaailma on kuitenkin osoittanut kerta toisensa jälkeen sen, että yleensä kasvusta kannattaa maksaa. Uskomme edelleen, että teknologian kautta kasvusijoittaminen kuuluu osakesalkun ytimeen pitkällä aikavälillä. Pidämme edelleen niitä meidän allokaatiosalkuissamme ytimessä, näin olemme tehneet jo monia vuosia.
Osakepuolella muutimme näkemystämme viime viikolla hieman ja vähensimme Euroopan teollisuusyhtiöiden painoa. Nämä yhtiöt olivat tuottaneet oikein mallikkaasti kesän yli. Siirsimme osan tästä rahasta Yhdysvaltojen osakemarkkinaan. Emme kuitenkaan vähentäneet osakepainoa, sillä emme näe sille tarpeeksi painavia perusteluita. Korkopuolella pidämme edelleen yrityslainamarkkinasta hyvän luottolaadun ja riskiyrityslainojen takia.