02.09.2019

Elokuu on nyt takanapäin. Tapahtumarikas Euroopan lomakuukausi sisälsi paljon heiluntaa riskimarkkinoilla. Globaalit osakemarkkinat kävivät kilkkaamassa -5 %:n tasolla, mutta kampesivat itsensä lopulta ainoastaan lievälle miinukselle. Elokuun voittaja osakemarkkinoilla oli Yhdysvaltojen osakemarkkina, mutta ainoastaan valuutan vaikutuksen takia. Paikallisissa valuutoissa USA:n osakkeet hävisivät euroalueen osakkeille. Eurooppaa auttoi elokuun loppumetreillä parantunut Italian poliittinen tilanne, eivätkä Brexit-keskustelutkaan saaneet osakemarkkinakehitystä pois raiteiltaan. 

Korkosijoitusten voittokulku elokuussa sai voimaa pitkien korkojen merkittävästä laskusta. Euroalueen valtionlainat tuottivat +2,5 % lähinnä sen takia, että lievä miinuskorko muuttui vielä isommaksi miinuskoroksi.  Saksan pitkä korko (10 v) on laskenut vuoden alun -0,3 %:sta -0,9 %:iin. Myös Yhdysvalloissa liike on ollut raju, kun 10 vuoden korko on laskenut samassa ajassa 2,7 %:sta 1,50 %:iin.  Valtionlainoilla oli paras kuukausi sitten marraskuun 2008 ja kesäkuun 2016. Näyttää siltä, että pitkät korot voisivat ehkä hieman hengähtää. 

Korkosijoitusten voittokulku elokuussa sai voimaa pitkien korkojen merkittävästä laskusta.

Uutissisältöä dominoivat jälleen kerran Yhdysvaltojen Kiinalle asettamat tariffit. Elokuun alussa Yhdysvallat uhkaili yhteensä 300 miljardin tariffeilla, ja eilen tulikin voimaan 15 %:n tariffi Kiinan vaate- ja kulutustavaran viennille Yhdysvaltoihin, jonka arvo on noin 115 mrd euroa.  Tariffien lopuille 185 miljardille odotetaan tulevan voimaan joulukuussa. 

Tämänhetkinen tilanne on taistelua elvytyksen sekä kauppasodan talousvaikutusten välillä. Trump ja Xi johtavat ”sirkusta”, ja keskuspankit yrittävät pysyä perässä. Kiinan ja USA:n keskuspankeilla on välineet taistella taantumaa vastaan, mutta samaa ei voi sanoa Euroopan ja Japanin keskuspankeista. Samalla on oltava skeptinen siitä, kuinka pitkään Trump voi kauppasotaa lietsoa aiheuttamatta liikaa vahinkoa omalle kampanjalleen vuoden 2020 vaaleissa. Viimeisin tariffikierros osuu nimittäin Yhdysvaltojen kuluttajiin aikaisempia tariffeja kovemmin. 

Tämänhetkinen tilanne on taistelua elvytyksen sekä kauppasodan talousvaikutusten välillä.

Sijoittajan näkökulmasta on monta syytä olla pessimistinen. Korkokäyrä on kääntynyt ja se on yleensä ollut hyvä taantumaindikaattori, talouskehitys näyttää ottavan jatkuvasti osumaa kauppasodasta eikä se näytä päättyvän ihan hetkeen. Tuloksetkin ovat heikentyneet merkittävästi vuodentakaiseen verrattuna. 

Perusasiat ovat kuitenkin toistaiseksi kunnossa. Taloudet kasvavat globaalisti ja keskuspankit ovat valmiita auttamaan, jotta taloussykliä saadaan jatkettua. Työllisyys on ennätystasoilla ja kuluttajilla on rahaa kuluttaa. Lisäksi osakemarkkinat eivät ole hintavia, mutta mikäli talouskehitys tästä vielä sakkaa, niin tämän taloussyklin kasvukuningas Yhdysvaltojen osakemarkkinakin rupeaa helisemään. 

Taalerin allokaationäkemys on ennallaan: olemme osakemarkkinoilla neutraalissa painossa ja painotamme vahvasti Yhdysvaltojen osakemarkkinoita. Olemme vahvassa alipainossa kehittyvien markkinoiden osakkeissa. Korkopuolella uskomme yrityslainoihin. 
 

« Takaisin: Markkinakatsaus

Edellinen
Perjantai pilasi viime viikon markkinatunnelmat – kauppasota jälleen pääuutisaiheena
Seuraava
Elokuun lopun positiivinen vire jatkui syyskuun puolelle
Kai Leppelmeier