25.02.2019

Viime viikko alkoi helmikuulle tyypilliseksi muodostuneissa rauhallisissa tunnelmissa. Alkuviikon seesteisyyttä korosti Yhdysvaltain President’s Day, jonka ansiosta paikalliset markkinat olivat maanantaina suljettuna. Viime viikon odotetuin päivä oli torstai, jolloin saatiin tuhti paketti talouskasvua ennakoivaa dataa. Lisäksi viime viikolla saatiin lisätietoja Yhdysvaltain keskuspankin kokouspöytäkirjoista. Tuorein markkinoiden kannalta olennainen uutinen nähtiin nykytyyliin Twitterissä, kun Yhdysvaltain presidentti Trump twiittasi lykkäävänsä virallisesti kauppaneuvotteluiden helmikuun lopulle sovittua takarajaa.

Torstaina julkaistu datapaketti piti sisällään sijoittajien tarkasti seuraamia ostopäällikköindeksejä sekä Euroopasta että Yhdysvalloista. Pitkään jatkunut pelko talouskasvun hidastumisesta on saanut sijoittajat varpailleen ja seuraamaan kaikkea talouskasvua ennakoivaa dataa.Ostopäällikköindeksejä on pidetty yleisesti hyvänä kuumemittarina talouskehitykselle, ja siksi torstain lukuihin kohdistui nyt jopa erityistä mielenkiintoa. Talouskasvun kanssa kärvistelevälle Euroopalle luvut olivat kokonaisuudessaan pieni helpotus, kun yleisindeksi ylitti hieman analyytikoiden odotukset. Erityisen mielenkiintoista ostopäällikköindekseissä oli kuitenkin se, että teollisuuden ja palveluiden luvut maalasivat tulevaisuudesta kovasti toisistaan poikkeavan kuvan. Saksassa teollisuuden luvut suorastaan romahtivat, kun taas palvelualat raportoivat hieman odotettuja parempia lukuja. Yhdysvalloissa luvut ennakoivat odotetusti Eurooppaa vauhdikkaampaa talouskasvua, mutta jako teollisuuden ja palveluiden välillä oli samankaltainen.

Yhdysvaltain keskuspankin tammikuun kokouspöytäkirjat julkaistiin viime viikolla. Keskuspankki oli tammikuun kokouksessaan pehmentänyt linjaansa ja poistanut lausunnostaan viestin korkojen nostosta. Pöytäkirjoista haettiin vahvistusta viestille. Pöytäkirjat kertoivat, ettei pyyhettä ole vielä lopullisesti heitetty kehään korkojen noston osalta, vaikka nostot ovat toistaiseksi tauolla. Sen sijaan toinen rahapolitiikkaa kiristävä toimi, keskuspankin taseen pieneneminen, sai jyrkemmän vastarinnan. Tulevissa kokouksissa odotetaankin selkeämpää viestiä siitä, milloin taseen pienentäminen virallisesti päättyy. Tämä tukisi osaltaan riskisijoituksia.

Kiinan ja Yhdysvaltain välisestä kauppasodasta kuultiin yöllä odotettuja uutisia, kun Trump twiittasi keskustelujen etenevän hyvin. Takarajaa keskusteluille lykätään ja neuvotteluiden seuraava erä käydään Trumpin kesäasunnolla, jonne Yhdysvaltain presidentti Kiinan virkaveljensä kutsui. Keskusteluiden vire jatkuu siis positiivisena, mutta tuskin tässä lopullista sopimusta vielä kuitenkaan saatiin nuijittua. Kiinassa osakkeet ottivat uutiset kuitenkin riemulla vastaan ja esimerkiksi CSI 300 –indeksi oli parhaimmillaan 6 % nousussa.

Ostopäällikköindeksit kertoivat maailmantalouden tilasta kahtalaista viestiä. Teollisuuden yskiminen näkyy nyt kaikkialla ja saattaa saada vielä lisää kierroksia, mikäli Kiinan talous jatkaa hidastumistaan. Kauppasodan positiivinen vire onneksi nostanee hieman luottamusta. Toisaalta luvut kertoivat sen, että kuluttajat jaksavat vielä pitää talouden moottorin käynnissä teollisuuden hidastuessa. Työllisyyden hyvä kehitys ja orastava palkkojen nousu tuovat uskoa kulutuskysynnän pysyvyyteen. Hidastuvassa talousympäristössä on kuitenkin vaikea nähdä kulutuksen nostavan globaalia taloutta kiihtyvälle kasvu-uralle. Tämä pitää sijoitusnäkemyksemme pohjavireen edelleen hieman normaalia varovaisempana. Osakkeiden sisällä kotiutamme hieman voittoja vahvan alkuvuoden myötä nousseesta Sveitsistä ja laskemme Euroopan painon salkussa normaalia pienemmäksi. Uskomme edelleen kehittyvien markkinoiden osakkeisiin, mutta keskitämme painoa Kiinaan, joka hyötyy näkemyksemme mukaan kauppasodan helpottumisesta sekä valtiovallan elvytystoimista. Korkosijoitusten osalta nostamme painoa eurooppalaisissa yrityslainoissa ja vähennämme painoa kehittyvillä markkinoilla, jossa paikallisissa valuutoissa noteerattujen lainojen riski-tuottosuhde on laskenut alkuvuodesta.

« Takaisin: Markkinakatsaus

Edellinen
Tuloksillakin on merkitystä
Seuraava
Kauppasovun lupaukset ja keskuspankkien varovaisuus tukevat markkinoita
Kai Leppelmeier