10.10.2016

Kai Leppelmeier

Kai Leppelmeier

Salkunhoitaja
Helsinki
+358 45 7734 9442

Yhdysvaltain keskuspankin (Fed) toista koronnostoa on odotettu kuin kuuta nousevaa. Janet Yellenin johtama keskuspankki on kuitenkin pitänyt ohjauskorkonsa ennallaan viime joulukuun jälkeen. Viime viikon lopulla julkaistut työllisyysluvut vahvistivat uskoa Yhdysvaltain talouden jatkuvasta maltillisesta vahvistumisesta. Seuraava kokous on marraskuun alussa juuri ennen presidentinvaaleja, jossa Fedin uskotaan pitävän korkonsa ennallaan. Nosto joulukuun kokouksessa puolestaan näyttää todennäköiseltä.

Euroalueen pidemmät korot hyppäsivät viime viikolla, kun uutistoimisto Bloomberg raportoi Euroopan keskuspankin pohtivan tapoja lopettaa joukkolainaosto-ohjelmansa. Kyseessä oli kuitenkin pohdinta joukkolainojen lopettamisesta hiljalleen äkkipysähdyksen sijasta. Lopettamisen (tai vähentämisen) alkamisesta ei spekuloitu. Markkinat ottivat kuitenkin vuodon indikaationa EKP:n haluttomuudesta jatkaa elvytystä.

Korkojen noususta huolimatta Saksan valtionlainojen korot ovat negatiiviset tai nollan tuntumassa kymmeneen vuoteen asti. Yrityslainoissa, erityisesti riskisemmissä, on kuitenkin mielestämme edelleen tuottopotentiaalia.

Punta – Brexitin häviäjä

Markkinat ovat yleisesti ottaneet brittien EU-eroäänestyksen rauhallisesti – useimmat suuret osakemarkkinat ovat Brexit-äänestystä edeltävillä tasoilla tai korkeammalla. Valuuttamarkkinoilla on kuitenkin ollut liikettä, sillä punta on menettänyt arvostaan jo noin kuudenneksen euroa vastaan äänestyksen jälkeen. Liike vahvistui viime viikolla kun uusi pääministeri Theresa May puhui linjapuheessaan ”kovemman” Brexitin puolesta.

EU-markkinoille pääsyn loppumisen lisäksi puntaa painoivat Mayn puheet budjettielvytyksestä. Pitkän aikavälin inflaatio-odotukset ovat nousseet Britanniassa suorastaan hälyttävästi Brexit-äänestyksen jälkeen. Inflaation kiihtyminen on myrkkyä punnalle kuten myös korkosijoituksille. Euroalueen inflaatio-odotuksissa ei ole samanlaista hyppäystä nähty. Korkosijoittajan kannattaa kuitenkin pitää Britannian esimerkki mielessä, mikäli budjettielvytys aletaan nähdä keskuspankkien joukkolainaostoja mielekkäämpänä vaihtoehtona talouden piristämiseksi myös euroalueella.

Tuottoerot nousussa – aidosti aktiivinen salkunhoito toimii

Indeksisijoittamisen suosio on historiallisen suosittua tällä hetkellä. Yhä suurempi osa sijoittaa ainakin osan varoistaan systemaattisiin tai passiivisiin sijoitusratkaisuihin. Samalla pinnan alla kuhisee. Yksittäisiin markkinasegmentteihin keskittyvät, kurinalaisella sijoitusfilosofialla toimivat osakepoimijat ovat pärjänneet erinomaisesti kuluvan vuoden aikana. Hyvänä esimerkkinä toimii Taalerin Arvo Kruunu sijoitusrahasto. Pohjoismaisiin osakkeisiin sijoittava tuote on noussut vuoden vaihteesta 16 % kun pohjoismaisten osakemarkkinoiden kehitystä kuvastava MSCI Nordic indeksi on 4 % pakkasella ! Pääosin isoista kasvuyhtiöistä koostuvat vertailuindeksit alkavat olla kalliita. Nousumarkkinat ovat jatkuneet pitkään ja indeksiraha on virrannut pääosin edellä mainittuja indeksejä seuraaviin tuotteisiin. Tuotonjanoiset sijoittajat hakevat aktiivisesti vaihtoehtoisia kohteita.

Uskomme osakkeiden nousumarkkinoiden jatkuvan aiempaa loivempana, mutta samalla edullisemmin hinnoitellut ja vähemmän seuratut yhtiöt voivat pärjätä selvästi aiempaa paremmin. Hyvällä osakepoimijalla on erinomaiset onnistumisen edellytykset seuraavien vuosien aikana.


« Takaisin: Markkinakatsaus

Edellinen
Yhdysvalloissa tullaan vaalien jälkeen lisäämään finanssipoliittista elvytystä
Seuraava
Sijoitusnäkemys vuodelle 2017