07.08.2017

Samu Lang

Samu Lang

Johtaja, salkkuratkaisut
Helsinki
+358 50 422 6334

Maailmantalous kasvaa ja vuoden 2016 puolenvälin deflaatiopelot ovat taakse jäänyttä elämää. Etenkin euroalueella ympäristö on muuttunut. Talouden keskimääräinen vuosittainen kasvuvauhti on tällä hetkellä hieman yli 2 prosenttia ja inflaatio-odotukset ovat asteittain nousseet. Yhdysvalloissa kotimainen kysyntä jatkuu vahvana, vaikka kasvumomentti on hieman hidastunut ja yrityssektorin tuloskehitys on vahvaa. Nopeasti vahvistunut euro rasittaa etenkin vientiyhtiöiden tulosennusteita yhteisvaluutta-alueella ja öljyn hinnan lasku painaa estimaatteja energiasektorin osalta.

Yhdysvalloissa reaalitaloudella menee hyvin, mutta maan hallinnon kykenemättömyys saada lakialoitteita läpi kongressissa vaikuttaa negatiivisesti rahavirtoihin. Dollari on heikentynyt ja pitkät korot ovat laskeneet Yhdysvalloissa euroaluetta nopeammin.

Markkinoilla jatkuu hieman varovainen moodi, jonka päättymisestä on nähty jo nyt orastavia merkkejä. Pidämme suurempaa osakemarkkinoiden korjausta (-10 %) epätodennäköisenä ja suhtaudumme edelleen positiivisesti riskisijoitusten kehitykseen.

Euron nopea vahvistuminen pysähtyy, mutta ympäristö on muuttunut euromyönteisemmäksi

Euro on vahvistunut lyhyessä ajassa (huhtikuun puolen välin jälkeen) dollaria vastaan lähes 14 prosenttia. Samalla aikavälillä maailman osakemarkkinat (MSCI AC World) ovat nousseet paikallisissa valuutoissa uusiin huippuihin (+6,7 %), mutta jääneet euromääräisesti 1,8 % pakkaselle. Voikin argumentoida, että dollarin heikentyminen euroa vastaan on olennaisin (jopa ainoa) tekijä, joka on rasittanut euromääräisen sijoittajan yhteisvaluutta-alueen ulkopuolelta saamia tuottoja.

Odotamme euron nopean vahvistumisen pysähtyvän pian, mutta toimintaympäristö on muuttunut siinä määrin, että sijoittajien kannattaa totutella vahvempaan valuuttaan. Emme usko enää valuutan trendinomaiseen vahvistumiseen, pikemminkin sivuttaisliikkeeseen korkeammassa 1,15 – 1,25 haarukassa.

Osakemarkkinoilla jatkuu varovainen moodi

Osakemarkkinat ovat nousseet mukavasti vuodenvaihteen jälkeen. Eri markkina-alueiden tuotot ovat asettuneet noin 6- 20 prosentin välimaastoon. Heikoimmat tuotot on saatu Japanista (Nikkei 225 +6%) ja parhaat kehittyviltä markkinoilta (MSCI EM +20 %). Kun mukaan otetaan suuret valuuttaliikkeet ja tarkastellaan tilannetta euromääräisen sijoittajan näkökulmasta, näyttää tilanne toiselta. Yhdysvaltojen osakemarkkinat (S&P 500) ovat hieman yli prosentin pakkasella ja parhaat tuotot on saatu Aasian (pl. Japani) sijoitusmarkkinoilta (MSCI Asia ex Japan +15 %). Epävarmuus Trumpin hallinnon ympärillä on noussut, Inflaatio-odotukset ovat hieman laskeneet, pitkät korot ovat painuneet etenkin Yhdysvalloissa ja dollari on heikentynyt euro vastaan.

Vaikka osakemarkkinat ovat olleet nousussa, sijoittajat ovat olleet varovaisia. Tämä on näkynyt mm. siinä, että syklisemmät talouskasvun suhteen herkemmät toimialat laahasivat laajojen markkinoiden jäljessä aina toukokuun alkuun saakka. Sittemmin tunnelmat ovat hieman parantuneet. Uskomme edelleen osakemarkkinoihin ja jatkamme lievässä ylipainossa. Tuottoerot säilyvät kuitenkin suurina ja keskitämme sijoituksia aiempaa enemmän. Suosimme mm. euroalueen pankkeja ja teknosektoria laajemminkin. Käytämme myös valikoiden valuuttasuojaa korkosijoituksissamme.  
 

« Takaisin: Markkinakatsaus

Edellinen
Osakemarkkinoille on tarttunut defensiivinen moodi
Seuraava
Yritysten tuloskasvu jatkumassa vahvana Yhdysvalloissa