24.02.2020

Viime viikolla saimme ensimmäisiä lukuja talouden voinnista koronaviruksen jyllätessä. Markkinoita ei juurikaan helpottanut luvut eikä viruksen tilanne. Saimme viikon lopuksi aikaiseksi pienen myyntiaallon, joka veti niin kehittyvien markkinoiden kuin Yhdysvaltojenkin osakkeet alemmalle tasolle. Viikon päätteeksi globaalit osakkeet olivat laskeneet n. 1%.

Pientä korjausliikettä olikin jo hetken odotettu todella vahvan alkuvuoden vedon jälkeen. Varsinkin teknologiayhtiöillä oli globaalisti ollut vakuuttava nousu ennen pientä heikkoutta. Markkina löytää aina tavan ottaa henkeä, nyt se saatiin koronaviruksesta. Mikäs tilanne nyt sitten on?
 
Viime perjantaina sijoittajat saivat käsiinsä tuoreita kyselytuloksia Japanista, Euroalueelta sekä Yhdysvalloista. Tulokset olivat synkkää luettavaa Japanin sekä yllättäen myös Yhdysvaltojen osalta. Vieläkin suurempana yllätyksenä sijoittajille Euroalue näytti parantuvia lukuja taloudesta. Emme voi kuitenkaan sanoa, että tämä talouden lukujen heikentyminen olisi tullut yllätyksenä, nimittäin Kiinan reaktio tähän virusepidemiaan on ollut merkittävästi vahvempi kuin taannoin SARS:iin reagoiminen. SARS-aikoina Kiinalla oli paljon pienempi osuus globaalista BKT:sta ja SARS:in vaikutuksen arvioidaan olleen n. 0,5% - 1,0% talouskasvusta. Tällä hetkellä koronaviruksen aiheuttaman talouden hidastumisen ennustetaan olevan n. 2% ja Kiinalla on suurempi osuus globaalista BKT:sta kuin vuosituhannen alussa. Kiina edusti n. 39% globaalista talouskasvusta vuonna 2019.

Valitettavasti otsikot ja tulevat talousluvut eivät nosta optimismia vahvan osakerallin päälle. Tästä syystä näemme, että edessämme voi olla hetkellinen, mutta lyhyt suvantovaihe, jolloin osakkeet eivät tuota ja pieniä korjausliikkeitä nähdään.

Emme kuitenkaan ole huolissamme, emmekä muuta näkemystämme. Osakkeissa pysymme edelleen vahvassa ylipainossa. Tämä siksi, että uskomme talouden fundamenttien olevan kunnossa, kunhan pääsemme koronaviruksesta eteenpäin jatkamaan normaalia toimintaa. Talouskasvuhan oli jo madaltelemassa pikkuhiljaa ylöspäin ja yhtiöiden tulokset tulivat vahvoina suhteessa odotuksiin. Lisäksi keskuspankit ovat edelleen tukemassa markkinaa ja olemmekin viime aikoina nähneet Kiinan keskuspankin todella vahvat liikkeet talouden tasaamiseksi.

Kiinan talous on se tärkein palanen globaalin talouden palapelissä ja heidän osaltaan ihmiset ovat palaamassa pikkuhiljaa takaisin töihin. Aktiviteetti on edelleen n. 30-40% alle lähtötason ja odotamme, että tämä palaa seuraavien kuukausien aikana normaalille tasolle. Tapausten määrän kasvu on ollut myös laskussa ja parantuneiden määrä kasvussa. Viruksen tapauksessa voidaan jopa sanoa jo, että Kiinan osalta ollaan paranemisen tiellä.

Näemme, että osakkeet ovat loppuvuodesta nykytasoja korkeammalla tasolla. Tämä järkeistää osakemarkkinan ylikuumuuden ja tarjoaa taas osakesijoittajalle oston paikkoja. Pidämme osakkeet vahvassa ylipainossa.

« Takaisin: Markkinakatsaus

Edellinen
Virus ei saa osakemarkkinaa polvilleen – optimismi ei ole tarttunut korkomarkkinaan
Seuraava
Meneillään oleva koronaviruksen aiheuttama korjausliike luo mahdollisuuksia riskitason nostolle