06.05.2015

Samu Lang

Samu Lang

Johtaja, salkkuratkaisut
Helsinki
+358 50 422 6334

Viime viikolla nähtiin terävä, mutta suuruudeltaan melko pieni korjausliike markkinoilla. Liian moni sijoittaja oli liian samaa mieltä monista sijoitusteemoista ja tämä johti väliaikaiseen vastareaktioon. Euroalueen korot nousivat terävästi, euro vahvistui ja euro-osakkeet korjasivat alaspäin. Kurssiheilunta todennäköisesti kasvaa keväällä ja sijoittajia siirtyy väliaikaisesti defensiivisempiin kohteisiin osakeluokan sisällä. Hinnoittelu on noussut paikoitellen haastavaksi ja Kreikka-uutisointi lisää heiluntaa kausiluontoisesti heikolla kevätjaksolla.


Suurempaa korjausliikettä ei kuitenkaan nähdä ja nousumarkkinat jatkuvat toisella vuosipuoliskolla. Maailmantalouden rauhallinen kasvu jatkuu ja myös euroalueella nähdään vihdoin elpymistä. Poikkeuksellinen alhainen korkoympäristö ja keskuspankkien toimet ajavat sijoittajia tuottavampiin kohteisiin kuten osakemarkkinoille. Edullinen relatiivinen hinnoittelu ohjaa markkinakehitystä vielä 1-2 vuotta.

« Takaisin: Markkinakatsaus

Edellinen
Osakkeissa ja koroissa korjausliike – erityisesti Saksassa valtiolainojen korot nousivat
Seuraava
Korkopaniikki rauhoittui ja markkinat palautuvat terävästi