02.11.2015

» Lokakuu oli varsin hyvä globaaleille osakemarkkinoille ja esimerkiksi yhdysvaltalaiset osakkeet ovat nousseet nyt viisi viikkoa putkeen.


» Odotamme osakkeiden nousun rauhoittuvan, kun sijoittajat odottavat Fedin joulukuun korkopäätöstä. Tällä viikolla sijoittajat seuraavat tarkasti perjantaina julkaistavia työllisyyslukuja Yhdysvalloissa.


» Allokaatiosalkuissa säilytämme voimakkaan ylipainotuksen eurooppalaisissa osakkeissa. EKP tulee joulukuussa lisäämään elvytystään ja odotamme eurooppalaisten osakkeiden olevan suhteellinen voittaja loppuvuonna.


» Allokaatiosalkuissa lisäsimme viime viikolla eurooppalaisia rakennusyhtiöitä ja yhdysvaltalaisia lääkeyhtiötä. Säilytimme osakkeiden ylipainon kuitenkin ennallaan. Allokaatio 50 -rahastossa osakepaino on edelleen noin 56 %.


Osakemarkkinat nousivat voimakkaasti lokakuussa


Yhdysvaltain S&P 500 indeksi nousi euromääräisenä 10,6 % lokakuussa ja euroalueen Eurostoxx 50 -indeksi 9,5 %. Myös Kehittyvien markkinoiden MSCI EM -indeksi kohosi 8,7 % euromääräisenä. Lokakuun voimakkaan nousun taustalla oli globaalien osakemarkkinoiden liiallinen lasku elo-syyskuussa ja liialliset pelot maailmantalouden kasvun romahtamisesta.


Lisäksi länsimaissa yritysten tuloskasvu on jatkunut 3Q jaksolla odotettua parempana. Tämän lisäksi vielä EKP:n ja Kiinan keskuspankin elvytys avitti markkinoita. Yhtäkkiä sijoittajien sentimentti on kohtalaisen positiivinen, kun vielä elokuun lopulla oli vallalla hyvinkin pessimistinen ilmapiiri.


Perjantaina Kiinan keskuspankki laski viitekorkoaan sekä laski pankkien reservivaatimusta. Kiinassa inflaatio on alentunut jo 1,6 %:iin ja tuottajahinnat laskevat yli 5 %:n vauhtia. Eli Kiinan keskuspankki on ollut lisäelvytyksessään myöhässä ja nyt ilmoitettu elvytys tuli todella tarpeen.


Molempien keskuspankkien ilmoitukset olivat yllätys markkinoille ja näin globaalit osakemarkkinat nousivat voimakkaasti loppuviikosta.


Allokaatiosalkuissamme lisäsimme riskiä syyskuussa


Allokaatiosalkuissamme otimme elo-syyskuussa näkemyksen, että osakkeiden lasku oli liiallista. Yleisesti lisäsimme allokaatiosalkuissamme riskiä syyskuun aikana. Ostimme yhdysvaltalaisia osakkeita ja riskisiä yrityslainoja. Allokaatio 50 -rahaston osakepainon nostimme tällöin n. 56 %:iin. Luonnollisesti riskin lisääminen on nyt kannattanut.


Allokaatiosalkuissamme suosimme edelleen voimakkaasti eurooppalaisia osakkeita. Osakesijoituksista lähes puolet on edelleen sijoitettu Eurooppaan. Esim. Allokaatio 50 -rahaston kaikista sijoituksista 27 % on sijoitettu eurooppalaisiin osakkeisiin, kun vertailuindeksissä paino on vain 11 %.


Perustelu eurooppalaisten osakkeiden painottamiselle on selkeä: EKP:n elvytys ja euron heikentyminen avittavat ja euro-osakkeiden arvostus on edelleen houkutteleva. Lisäksi euroyrityksillä on edelleen mahdollisuus parantaa tuloksiaan varsinkin nyt, kun Euroopan talouskasvu on piristynyt.


Viime viikolla ostimme lääkeyhtiöitä Yhdysvalloissa ja rakennusyhtiöitä Euroopassa – myimme laajoja indeksejä


Viime viikolla lisäsimme allokaatiosalkkuihimme pitkästä aikaa toimialanäkemystä. Yhdysvalloista ostimme lääkeyhtiöitä ja myimme S&P 500 indeksiä. Lääkeyhtiöiden osakkeet laskivat poikkeuksellisen paljon elo-syyskuussa, kun pelot tuloskehityksestä ja viranomaissääntelystä iskivät toimialan osakkeisiin. Lääkeyhtiöllä 3Q-tuloskausi on kuitenkin ollut hyvä. Toimialan tulokset ja liikevaihdot kasvavat S&P 500 -indeksin yhtiötä selvästi nopeammin.


Euroopassa puolestaan ostimme rakennusyhtiötä ja myimme Eurostoxx 50 -indeksiä. Euroopan rakennusyhtiöt hyötyvät Euroopan talouden piristymisestä ja EKP:n mahdollisesta QE:n lisäämisestä joulukuussa. Rakennussektori on ehkä selvin toimiala, joka hyötyy EKP:n QE:n lisäämisestä ja/tai korkojen laskusta. Myös euroalueen reunavaltioiden talouksien piristyminen tulee hyödyntämään erityisesti rakennusyhtiöiden tuloksia ensi vuonna.


Muutosten jälkeen säilytimme osakepainon ennallaan. Allokaatio 50 -rahaston osakepaino on edelleen noin 56 %.


Tällä viikolla julkaistaan Yhdysvaltain työllisyysluvut perjantaina


Voi hyvin olla, että osakemarkkinat vetävät tällä viikolla henkeä viime viikkojen kovan nousun jäljiltä. Ainakin ennen Fedin kokousta on vaikea nähdä osakkeiden nousun jatkuvan kovin voimakkaana. Vähänkään pitemmällä aikavälillä odotamme osakkeiden säilyvän parhaana sijoitusluokkana ja odotamme osakkeiden vuosikymmenen jatkuvan aina vuoteen 2017 asti.


Tällä viikolla sijoittajat odottanevat perjantaina julkaistavia lokakuun työllisyyslukuja Yhdysvalloista ja näiden perusteella arvioivat Fedin korkopäätöstä joulukuussa.

« Takaisin: Markkinakatsaus

Edellinen
EKP ja Kiinan keskuspankki elvyttävät – tällä viikolla BOJ ja FED
Seuraava
Turkin parlamenttivaalit: uusintanäytöksen voitti AKP