28.09.2020

Viime viikolla markkinat päätyivät positiivisiin tunnelmiin globaalisti. Euroopassa markkinaliike jäi valitettavan vaisuksi, mutta tämän viikon alku lupaa jo hieman parempaa. Positiivisten uutisten taustalla on Yhdysvalloissa uudelleen aktivoitunut keskustelu elvytyksen lisäämisestä. Syyskuu on ollut osakkeille heikko periodi, ja aikaisempi vahva nousu on hieman hidastunut. Osakkeet ovat edelleen globaalisti miinuksella vuoden alusta. 

Yhdysvaltalaiset teknologiayhtiöt ovat olleet syyskuun korjausliikkeen suurimmat kärsijät. Muut pörssit ovat seuranneet hieman perässä, mutta toistaiseksi osakkeiden liikkeissä ei ole näkynyt sen suurempaa dramatiikkaa. Osakemarkkinoiden pääajureita ovat olleet koronavirustartuntojen kasvusta Euroopassa kumpuava epävarmuus sekä Yhdysvaltain presidentinvaalit ja keskustelu lisäelvytyksestä.

Koronaviruksen leviäminen on totta kai harmillinen asia, mutta talousnäkökulmasta rajoitustoimien merkittävä kiristäminen voisi koitua vielä karmeammaksi asiaksi. Olemme jo nähneet pieniä kiristyksiä rajoitustoimissa, mikä jo itsessään luo epävarmuutta osakemarkkinoille. Näkemyksemme on, ettei kiristystoimissa kuitenkaan palata takaisin maali-huhtikuun tasoisiin rajoituksiin.

Viruksen leviämisen lisäksi valtiontukiaisten tyrehtyminen Yhdysvalloissa hillitsee kuluttajia Q4:n aikana, ellei uutta elvytyspakettia saada aikaan. Kuluttajien aktiivisuus on ollut yksi suurimpia syitä talouden nopeaan palautumiseen Q3:n aikana. Kulutuksen heikentymisen estämiseksi Yhdysvaltojen on elvytettävä, sillä työttömyysaste jatkaa edelleen korkealla ja hillitsee suurta kulutusjuhlaa.  Emme kuitenkaan näe tässä dramatiikkaa, yhdysvaltalaisia kuluttajia on vaikea pitää kanveesissa pitkään.

Vielä viimeiseksi huoleksi kasataan päälle Yhdysvaltojen presidentinvaalit. Vaaleista saadaan varmasti aikaiseksi iso soppa, varsinkin koronaan liittyvien erikoistoimenpiteiden takia. Bidenin voitto olisi osakemarkkinoille vaikea pala, ainakin ennen kuin yritysverotuksesta saadaan lisäselvityksiä. Trumpin voiton uskomme olevan neutraali osakemarkkinoille, sillä todennäköisesti linja pysyisi jotakuinkin samana. Pitkällä aikavälillä osakemarkkinaa ei ole niinkään kiinnostanut, kuka presidentin viran vie. Selvyyttä saamme lähempänä H-hetkeä.

Nyt kun huolet on käsitelty,  keskitytään hieman yritysten osavuosikatsauksiin. Alkamassa on kolmannen kvartaalin tuloskausi. Todennäköisesti talous on kasvanut melko paljon kolmannen kvartaalin aikana, kun rajoitukset on saatu pääosin purettua ja maailma on hieman normalisoitunut.

Mielenkiintoa tulevat herättämään syklisten sekä koronakärsijöiden (matkailu, liikekiinteistöt) tulosjulkistukset. Ovatko ne niin huonoja kuin odotetaan? Lisäksi teknologiaosakkeiden ylivoima laitetaan suurennuslasin alle. Ovatko tulokset niin hyviä kuin odotetaan?  Teollisuudesta nähdään todennäköisesti positiivisia yllätyksiä. Teknologiayhtiöt jatkavat vahvoilla tulosjulkistuksilla, mutta merkittävä osa tulee kompuroimaan kovien odotusten edessä. Koronakärsijöistä on tärkeää tulkita, onko valoa tunnelin päässä. Taseet ratkaisevat.

Allokaatiosalkuissa nostimme Yhdysvaltojen painoa viime viikolla. Uskomme, että korjausliike avaa hyviä oston paikkoja - varsinkin markkinoilla, jotka ovat kärsineet eniten syyskuussa. Samalla olemme hieman laskeneet Euroopan painoa. Lopputuloksena allokaatiosalkkujemme osakepaino nousee hieman. Jatkamme ylipainossa.

Uskomme, että talous ja osakkeet ovat uudessa noususyklissä. Keskuspankit tukevat markkinaa. Osakkeiden volatiliteetti on korona-ajalle normaalilla tasolla. Uskomme kuitenkin markkinoiden sulattelevan mahdolliset lähiaikojen huonot uutiset hyvin, niin kauan kuin rajoitukset eivät globaalisti kiristy merkittävästi. 


 

« Takaisin: Markkinakatsaus

Edellinen
Syksyn vaisut markkinatunnelmat jatkuivat - osakkeiden lasku tarjoamassa ostonpaikkoja?
Seuraava
Ensimmäinen “lokakuun yllätys” ei saanut markkinoita sekaisin
Kai Leppelmeier