19.12.2016

Samu Lang

Samu Lang

Johtaja, salkkuratkaisut
Helsinki
+358 50 422 6334

Yhdysvaltojen keskuspankki nosti odotetusti ohjauskorkoaan viime viikon keskiviikon kokouksessaan. Koronnosto oli täysin linjassa ekonomistien ennusteiden kanssa ja se aiheutti vain pientä värinää riskisijoituksissa. Päätöstä seurannut tiedotustilaisuus oli kuitenkin astetta haukkamaisempi. Vuoden 2017 aikana korkoa uhattiin nostaa kolme kertaa kun sijoittajat odottivat ainoastaan kahta koronnostoa. Keskuspankin viestin seurauksena lyhyet markkinakorot nousivat selvästi ja korkoero leveni Yhdysvaltojen eduksi kaikissa maturiteeteissa. Euro heikkeni selväsi dollaria vastaan ja tippui vaihteluvälin alalaitaan, tasolle 1,04. Uskomme FED-hälyn haihtuvan asteittain ja EUR/USD -valuuttaparin liikkuvan 1,04-1,08 vaihteluvälissä seuraavien viikkojen aikana.


Valuuttaliikkeet määräävät Japanin osakemarkkinoiden suunnan

FED:n koronnostot, inflaatio-odotusten nousu sekä vahvistunut talousympäristö ovat nostaneet pitkiä korkoja Yhdysvalloissa selvästi muita länsimaita nopeammin. Vastaavasti Japanissa korot eivät ole juurikaan liikkuneet. Voimakkaasti leventynyt korkoero on heikentänyt Japanin yeniä selvästi sekä Yhdysvaltojen dollaria ja myös muita länsivaluuttoja vastaan. Japanin jenillä on vahva negatiivinen korrelaatio paikallisten osakemarkkinoiden kanssa. Japanissa osakkeet ovatkin nousseet lähes 20 prosenttia marraskuun alusta lähtien. Uskomme edellä mainittujen trendien jatkuvan ja Japanin osakemarkkinoiden ylituoton jatkuvan.


Korkojen nousun väliaikainen pysäyttäminen hidastaa osakemarkkinoiden rotaatiota

Markkinakorkojen nousu on laukaissut voimakkaan rotaation osakemarkkinoiden sisällä. Allokaatiosalkuissamme tämä teema on näkynyt MSCI Europe Value, S&P Financials ja DAX -indeksien vahvana kehityksenä laajoihin markkinoihin nähden. Pidemmät markkinakorot ovat tällä hetkellä ylimyytyjä Yhdysvalloissa. On todennäköistä, että korkojen nousu rauhoittuu ja tasot tulevat lyhyellä aikavälillä hieman alas. Samalla edellä mainituissa osakemarkkinoiden relatiivisissa tuotoissa nähdään aikalisä. Tämä jää kuitenkin väliaikaiseksi. Trendi on kääntynyt ja kirittävää on paljon jäljellä.

« Takaisin: Markkinakatsaus

Edellinen
Valtiolainoista tappioita – osakkeista tuottoja
Seuraava
Pörssivuosi 2016 tarjosi jälleen yllätyksiä
Samu Lang