03.05.2019

Merkittävä osa pörssiyhtiöistä on raportoinut vuoden ensimmäisen kvartaalin tuloksensa. Tuloskautta ja näkymiä käsiteltiin myös Huomenta Suomi Extran Markkinaraadissa. Asiantuntijoina olivat Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri, Kauppalehden uutispäällikkö Janne Pöysti ja Taalerin osakesijoitusjohtaja Mika Heikkilä.
 
Raati totesi, että markkinan kehityssuuntaa koskevia johtopäätöksiä on vaikea tuloskaudesta tehdä, sillä osa yhtiöistä yllätti positiivisesti ja osa negatiivisesti, osan julkistaessa odotusten mukaisen tuloksen. Huolestuttavaa Mika Heikkilän mielestä oli, että alisuorittajat löytyivät suurista yhtiöistä, kuten Nokia ja Nordea. Sari Lounasmeri muistutti, että tämä koskee 200 000 suomalaista yksityissijoittajaa.

« Takaisin: Aktia Varainhoito yhteistyössä

Edellinen
Markkinaraati: Lentoala houkuttelee yrittäjiä, mutta pitää sijoittajat varovaisina
Seuraava
Markkinaraati: Onko Twitter uusi markkinavoima?