26.03.2021

Korona on tuonut epävarmuutta toimitilamarkkinaan. Hankkeita tarkastellaan aiempaa kriittisemmin, ja rahoitusta saavat hankkeet keskittyvät kasvukeskuksiin.

”Korot eivät ole nousussa. Hyville toimitila- ja asuntohankkeille löytyy edelleen rahoitusta järkevällä hinnalla”, arvioi Taaleri Kiinteistöjen sijoituspäällikkö Jan Hellman Kauppalehden Markkinaraadissa. Keskustelussa olivat Hellmanin lisäksi myös YIT:n vt. toimitusjohtaja Antti Inkilä sekä Rakennusteollisuuden pääekonomisti Jouni Vihmo.

Markkinaraadin mielestä etätyön suosio tulee jäämään koronaa edeltävää tasoa korkeammalle. Se haastaa rakennusteollisuutta luomaan uusia joustavia toimitilaratkaisuja. Asuntotuotannossa oli viime vuonna laskua, mutta tuotantomäärät ovat taas nousussa.

”Asuntosijoittaja pärjää sekä rakentamisen kasvumarkkinassa että tuotannon supistuessa. Kasvava asuntotuotanto lisää myös hyvien vuokra-asuntohankkeiden määrää, tuotantoleikkausten keskellä kysyntäpaine puolestaan nostaa hintatasoa”, Hellman totesi.

« Takaisin: Aktia Varainhoito yhteistyössä

Edellinen
Markkinaraati: Ruoan verkkokauppaan voi tulla kokonaan uusi toimija
Seuraava
Markkinaraati: Autokanta ei sähköisty yön yli