09.04.2020

Kauppalehden Markkinaraadissa keskusteltiin päivittäistavarakaupan ja elintarviketeollisuuden selviytymisestä koronatilanteessa. Keskustelussa olivat Tapio Nurmisen jututettavina Keskon pääjohtaja Mikko Helander, Elintarviketeollisuus ry:n toimitusjohtaja Pia Pohja sekä Taalerin osakesijoitusjohtaja Mika Heikkilä.

Mika Heikkilä arvioi, että vaikka elintarvikkeiden kysyntä todennäköisesti kohdistuu tulevaisuudessa edullisempiin tuotteisiin, päivittäistavara ruokakauppa pystyy vyöryttämään kustannuspaineen elintarviketeollisuudelle. Pia Pohja arvioi sen vaikuttavan elintarviketeollisuuden kannattavuuteen.

Heikkilä uskoo ruokakaupan siirtyvän nyt kiihtyvässä määrin verkkoon. ”Se on väistämätön kehitys.”. Mikko Helander vahvistaa näkemyksen: ”Parhaimpina päivinä kasvu edellisvuoteen on ollut jopa 700 prosenttia.”

« Takaisin: Aktia Varainhoito yhteistyössä

Edellinen
Sijoittaminen pandemian keskellä: Heikkilä & Vilén -show'n osa 54
Seuraava
Markkinaraati: Yhdysvallat nousuun todennäköisesti kolmoskvartaalilla