17.09.2021

Puheet inflaatiosta ovat yleistyneet viime aikoina, sillä raaka-aineiden hinnoissa on nähty nousua koronan keskellä tapahtuneen talouskasvun imussa. Talouskasvun myötä lisääntynyt työvoimapula on nostanut keskusteluun myös palkankorotuspaineet.

Inflaatiosta keskusteltiin myös Kauppalehden Markkinaraadissa, jossa olivat mukana kolmen pankin pääekonomistit. Aktiasta keskusteluun osallistui Lasse Corin, Nordeasta Tuuli Koivu ja Danske Bankista Pasi Kuoppamäki.

”Talouskasvulla on normaalisti kiihdyttävä vaikutus inflaatioon, mutta nythän talouskasvu on hidastumassa. Se helpottaa voimakkaan talouskasvun kuormittamia globaaleja logistiikkaketjuja. Ne saavat nyt hieman aikaa korjautua, kun pahin kysyntä rauhoittuu”, Lasse Corin totesi.

Ekonomistiraati kehotti työmarkkinoita pysymään rauhallisina palkkakustannusten osalta, jotta Suomen kilpailukyky vientimarkkinoilla säilyy.

”On pidettävä mielessä myös iso kuva. Suomella on edelleen myös nämä vanhat rakenteelliset ongelmat, kuten väestön ikääntyminen. Eivät ne mihinkään ole hävinneet”, Corin sanoi.

Ekonomistit arvioivat keskuspankkien nostavan vähin erin ohjauskorkojaan. Viitteet korkojen noususta hermostuttavat markkinoita.

”Yhtiöt poikkeavat toisistaan inflaation keskellä riippuen siitä, kuinka hyvin ne saavat vietyä raaka-aineiden nousevat kustannukset tuotteidensa hintoihin. Osakemarkkinoilla toimiala- ja yhtiökohtainen hajautus sekä aikahajautus tarjoavat parhaat lääkkeet”, Lasse Corin muistutti.

« Takaisin: Aktia Varainhoito yhteistyössä

Edellinen
Markkinaraati: Syksyn osingot kannattaa sijoittaa takaisin markkinoille
Seuraava
Markkinaraati: Kiinan kupla ei ole kaatamassa osakemarkkinaa Suomessa