20.08.2021

Yli 80 prosenttia suomalaisista pörssiyhtiöistä on raportoinut alkuvuonna kasvaneista liikevaihdoistaan ja -tuloksistaan. Yritysten tuloskunto on yllättänyt myös Kauppalehden Markkinaraadin asiantuntijat Pörssisäätiön toimitusjohtajan Sari Lounasmeren, Aktian osakesijoitusjohtajan Mika Heikkilän ja Kauppalehden pörssitoimituksen päällikön Ninni Myllyojan.

”Osakemarkkina on ollut yllätyksellinen kuin suomalainen kesä. Aina voi odottaa muutamaa hellepäivää, mutta tänä vuonna koko heinäkuu olikin todella lämmintä. Tulosjulkistuksistakin odotettiin joitain helmiä, mutta nyt tuloskausi on ollut myönteinen lähes kautta linjan”, Mika Heikkilä kuvailee.

Yritysten menestyksen taustalla ovat löysä elvytysraha ja matalat korot, mikä on innostanut sijoittajia aktiivisuuteen myös osakemarkkinoilla. Toisaalta markkinat ovat jo hinnoitelleet hyviä tuloksia etukäteen. Nyt on ollut aika lunastaa odotukset.

Markkinaraadin mielestä Nokia oli yksi näistä myönteisesti yllättäneistä yhtiöistä. Mika Heikkilä näki Nokiassa kestävän kasvun aineksia, jotka perustuvat teknologiseen erinomaisuuteen.

”Pekka Lundmark laittoi yhtiön panostamaan jälleen tuotekehitykseen loputtomien vähennysten jälkeen. Se vahvistaa ilman muuta teknologista edelläkävijyyttä.”

Mika Heikkilä rohkaisee edelleen osakemarkkinoille, joskin kehottaa seuraamaan makrotalouden merkkejä. Näitä ovat muun muassa Yhdysvaltain korkokehitys sekä elvytysrahan väheneminen.

”Jos omistaa paljon osakkeita, saattaa olla viisasta muuttaa osa käteiseksi. Jos ei omista yhtään osaketta, kannattaa siirtää edes osa rahoista pankkitileiltä osakkeisiin”, Heikkilä summaa.

« Takaisin: Aktia Varainhoito yhteistyössä

Edellinen
Markkinaraati: Helsingin pörssiin on listautunut runsaasti hyviä mutta pieniä yhtiöitä
Seuraava
Markkinaraati: Hyvillä vuokra-asunnoilla hyvillä paikoilla on edelleen kysyntää