08.05.2020

Yksi koronakriisistä kovimmin kärsineistä toimialoista on matkailu ja lentoliikenne sen keskeisenä ajurina. Matkailuala toipuu kokonaisuutena hitaasti, kun koronakriisi lievenee. Lisäksi toimialalla on odotettavissa rakenteellisia muutoksia.

Ajankohtaista aihetta käsiteltiin Kauppalehden Markkinaraadissa. Keskustelijoina olivat Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner ja Visit Finlandin johtaja Paavo Virkkunen sekä johtaja Samu Lang Taalerista.

Paavo Virkkunen uskoo, että pohjoismaat tulevat olemaan vetovoimaisia matkailukohteita, kun matkustusrajoituksia puretaan. Topi Manner totesi, että kyllä koronakriisistä jää iso jälki, vaikka matkustus palaakin. Valtiot tulevat olemaan merkittäviä omistajia monissa matkailualan yrityksessä, myös lentoyhtiöissä.

Samu Lang toteaa, että sijoittajan näkökulmasta valtio lentoyhtiön yhtenä omistajana on kriisitilanteessa selvä etu. Valtio on valmis rientämään hätiin. Normaalitilanteeseen mentäessä valtio-omistaja taas voi olla sijoittajille riski. Langin mukaan sijoittajan pitää tehdä huolellista tutkimustyötä, mikäli aikoo omistaa lentoyhtiöitä.

« Takaisin: Aktia Varainhoito yhteistyössä

Edellinen
Markkinaraati: Ennennäkemätön elvytys vakauttaa markkinoita
Seuraava
Markkinaraati: Epävarmuus markkinoilla jatkuu pitkään