23.10.2020

Jos demokraattien ehdokas Joe Biden lyö Donald Trumpin vajaan kahden viikon päästä pidettävässä Yhdysvaltain presidentinvaalissa, maan politiikasta tulee ennustettavampaa. Se puolestaan vaikuttaa myönteisesti markkinoihin, ainakin hetkellisesti.

Näin arvioi Taalerin Samu Lang, joka oli mukana Kauppalehden Markkinaraadissa perjantaiaamuna. Mukana olivat myös OP:n pääanalyytikko Antti Saari sekä Swedbankin pääekonomisti Heidi Schauman. Kaikki raatilaiset uskovat, että Joe Biden valitaan.

Samu Lang pitää hyvänä, että Biden rauhoittaa Yhdysvaltain Trumpin aikana ylläpitämää kauppasotaa Kiinaa ja Eurooppaa vastaan. ”Bidenin myötä myös vihreät investoinnit saavat todennäköisesti uutta potkua. Se on tietysti hyvä asia. Valtion ote taloudesta puolestaan kiristyy, mikä arveluttaa markkinoita”, Lang sanoo.

« Takaisin: Aktia Varainhoito yhteistyössä

Edellinen
Markkinaraati: Sijoittajalle tulossa hyvä vuosi
Seuraava
Markkinaraati: Terveyskriisi voi muuttua talouskriisiksi