06.03.2020

Kauppalehden Markkinaraadissa keskusteltiin koronaviruksen vaikutuksista markkinoihin ja talouteen laajemminkin. Keskustelussa olivat mukana eläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto, eläkeyhtiö Elon pääekonomisti Tiina Helenius ja Taalerin osakesijoitusjohtaja Mika Heikkilä.

Raadin mielestä on liian aikaista arvioida koronaviruksen kokonaisvaikutuksia maailman tai Suomen talouteen, mutta tällä hetkellä tilanne ei Suomen kannalta vaikuta erityisen pahalta. ”Yllätyksiä voi tulla, kun Kiinasta käsin pyöritettävät tuotantoketjut eivät tuotakaan huhtikuussa varaosia eurooppalaisille yhtiöille”, Mika Heikkilä huomautti.

Sijoittajan turvasatamista keskusteltaessa Mika Heikkilä kehotti sijoittajaa pysymään sijoitusstrategiassaan. ”Nyt on myös hyviä oston paikkoja”, hän muistutti. Kaiken kaikkiaan Heikkilä kehotti sijoittajaa tarkastelemaan yrityksiä yksilöinä, ei panikoimaan kokonaismarkkinan laskun pelästyttämänä.

« Takaisin: Aktia Varainhoito yhteistyössä

Edellinen
Markkinaraati: Tesla on autoteollisuuden bitcoin
Seuraava
Ajatuksia koronaviruksesta ja pörssistä - Heikkilä & Vilén -show'n osa 53