14.05.2021

Kysyntä mökkikaupassa ja vapaa-ajan rakennusten remontoinnissa on kasvanut koronan myötä. Mökin ostoaikeet ovat edelleen kasvussa. Näin arvioi Kauppalehden Markkinaraadissa johtaja Oscar Taimitarha Aktiasta.

”Ihmiset ottavat suuriakin lainoja kakkosasuntoja varten. Myös remppalainojen kysyntä on kasvanut sekä kesämökkien että vakituisten asuntojen kunnostamiseen”, Taimitarha sanoi.

Hänen mukaansa kahden asunnon ylläpito edellyttää kotitaloudelta vahvaa tulovirtaa, jotta omaisuuden arvo säilyy. ”Yleistynyt etätyö saattaa aiheuttaa myös kotitalouksien asuntovarallisuuden uusjakoa.”

Minna Karkkolan juontamassa Markkinaraadissa olivat mukana myös Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Risto Kyhälä ja K-Raudan ketjujohtaja Olli Pere Keskosta.

« Takaisin: Aktia Varainhoito yhteistyössä

Edellinen
Heikkilä & Vilén -show, osa 65: salkunhoitajan ja analyytikon pahimmat sijoitusmokat
Seuraava
Markkinaraati: Sijoittajalla on salkkusiivouksen aika