11.06.2021

Maailmantalous on käynnistymässä koronapandemian jälkeen. Talouden ilmiöt ovat vaikeasti ennustettavissa, sillä samanlaisesta ympäristöstä ei ole aiempaa kokemusta. Yksi inflaation kehittymisen taustalla oleva ajuri on raaka-aineiden hintojen nousu, mutta sekään ei ole yksiselitteinen.

”Maailman makrodatassa on nähtävissä monenlaista hälinää. Ensin tuli maailmantalouden historiallinen sulkutila, ja nyt käsillä on ennennäkemätön talouden käynnistyminen. Inflaation nousu jää todennäköisesti piikiksi, mutta totta kai kehitykseen vaikuttaa monta tekijää”, sanoi Aktian pääekonomisti Lasse Corin Kauppalehden Markkinaraadissa.

Raaka-aineiden hinnannousu vaikuttaa yhtiöiden tuloksiin, mutta vaikutus on epätasainen.

”Esimerkiksi öljyn hintakehitys vaikuttaa kemianteollisuuteen. Riippuu kuitenkin siitä, mikä osuus raaka-aineen hinnalla on yrityksen kustannusrakenteessa. Myös tehdyt hintasuojaukset vaikuttavat siihen, kuinka öljyn hinta vaikuttaa. Ja öljyhän on nyt vielä alle kymmenen vuoden keskiarvon”, Corin totesi.

Markkinaraati-keskusteluun osallistuivat myös Metso Outotecin talous- ja rahoitusjohtaja Eeva Sipilä, työeläkeyhtiö Elon pääekonomisti Tiina Helenius.

« Takaisin: Aktia Varainhoito yhteistyössä

Edellinen
Markkinaraati: Pääomaverojen maksajia tarvitaan nykyistä enemmän
Seuraava
Markkinaraati: Helsingin pörssiin on listautunut runsaasti hyviä mutta pieniä yhtiöitä