24.04.2020

Kauppalehden Markkinaraadissa keskusteltiin koronakriisin vaikutuksista finanssisektoriin. Esimerkiksi viitekorkoina käytetyt euribor-korot ovat nousseet maaliskuusta lähtien. Kauppalehden Saksan-kirjeenvaihtaja Tapio Nurmisen vetämässä keskustelussa olivat Taalerin Samu Langin lisäksi mukana OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio ja Nordean henkilöasiakasliiketoiminnan johtaja Sara Mella.

Markkinaraati ei nähnyt 0,2 prosentin nousua 12 kuukauden euriborissa huolestuttavana. Nousu on ollut minimaalista verrattuna finanssikriisin aikoihin. Pankeilla on monia joustokeinoja tukea kotitalouksien ja yritysten lainanhoitokykyä.

Samu Langin mukaan epävarmuus siitä, millä tavoin taloutta tullaan avamaan koronakriisin jälkeen, on myrkkyä talouden toimijoille. Epätietoisuudessa ei pystytä varautumaan ja suunnittelemaan tulevaisuutta. ”Askelmerkkejä pitää ruveta luomaan ja pysyä niissä”, Lang sanoo.

Verrattaessa nykyistä tilannetta finanssikriisiin Samu Lang rauhoittelee, että EKP on ottanut keinovalikoimansa käyttöön ennakoivasti. Hän ei usko, että nykyinen tilanne vaikeuttaa finanssisektorin toimintakykyä. Raadin mielestä kyseessä on reaalitalouden kriisi ei finanssikriisi.

« Takaisin: Aktia Varainhoito yhteistyössä

Edellinen
Markkinaraati: Yhdysvallat nousuun todennäköisesti kolmoskvartaalilla
Seuraava
Markkinaraati: Ennennäkemätön elvytys vakauttaa markkinoita